perjantai 21. maaliskuuta 2014

Tunikaa ja bodya

Inspiroiduin Lindexistä ostamastani t-paidan mallista, 
niin että päätin tehdä K:lle vastaavan pitkähihaisena. 
Tunika on edestä vähän lyhyempi ja levenee helmasta kivasti.
Myös uusimmassa OB:ssä oli vastaavan näköinen malli.

Jokunen viikko sitten kävin Palatuvassa ja yllätyin positiivisesti, 
kun heille oli tullut valikoimiin Noshin kankaita. 
Heillä on myös muita trikoita aika hyvä valikoima. 
Kankaaksi siis valikoitui Noshin valmistama Niityllä kuosi, 
hihoissa samasta paikasta hankittua raitaa. 

Toteutus oli kyllä oikea murheenkryyni! 
Pääaukon purin kolmesti ja loppujen lopuksi siihen tuli nepparit. 
Ei ole vieläkään tarpeeksi hyvä, mutta saa kelvata!



Lisäksi valmistuin Metsolan helistimestä body.
Malli piirretty vanhan bodyn mukaan,
olalla neppari helpottamassa pukemista.

 


maanantai 17. maaliskuuta 2014

Vaunuverho x2

Tekasimpas tälläisiä vaunuverhoja kaksin kappalein. 
Ajattelin että olis kiva kun kaksostenrattaissa olis samanlaiset verhot molemmilla. 
En tiedä onko K:lla hirveästi käyttöä tälle, 
mutta jos nyt ainakin silloin kun sattuu vahingossa nukahtamaan rattaisiin. :)


Kankaat hamstrasin Triteksiltä syksyllä, purjerenkaat metsästetty Keskiseltä asti ja renkaina vanhat suihkuverhorenkaat. Ajattelin että näitä vois käyttää molemmin päin halutessa. 

Kantinkääntäjää en oo viime aikoin hirveästi harrastanut, mutta on kyllä tosi näppärä tälläisissä jossa pitää kantata pitkän matkaa.