perjantai 28. marraskuuta 2014

Kyllä täällä ommellaan!


Ei syytä huoleen..
Kyllä meillä joka päivä vähän surruutetaan,
en vain meinaa saada mitään blogiin asti.

Hirveä hoppu,
ei melkein edes kerkeä istahtaa koneelle.
Harmaata,
kuvat ja päivät.
Joskus valmiit vaatteet katoavat sen siliän tien
saajansa mukana.
Tekosyitä.

Ja itse asiaan.

Vanhoista Mari-paidoista tytöille joulumekot.
Isommassa mekossa käytin kaavana
Mekkotehtaan Alviinaa,
pienemmän leikoin vapaasti kutakuinkin saman malliseksi.
Paidat olen kesällä ostanut muutamalla eurolla kirppikseltä.






Arvonta on suoritettu edellisessä postauksessa,
katsoppas osuiko voitto kohdallesi.
Kaksi voittajaa on vielä kateissa!
Mikäli näistä ei kuulu mitään maanantaihin mennessä,
arvotaan uudet voittajat.

tiistai 25. marraskuuta 2014

Arvonta on suoritettu

Arvonta on päättynyt.
Arpoja tuli yhteensä 123 kappaletta
ja lukijoita blogissa on tällä hetkellä 65.
Ihan huikea määrä tällaiselle uudehkolle pienelle
Käsityöblogille.
Kiitos.
Jättämiänne kommentteja olen lukenut useampaan kertaan,
Kiitos kannustuksesta.
Ilman lukijoita, kehuja ja kannustavia sanoja
en varmastikaan jaksaisi kirjoittaa tätä.
Ja nyt siihen pääasiaan, eli arvontaan.
Arvonnan suoritimme perinteisesti paperilappusilla.

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT!






otattehan yhteyttä minuun sähköpostilla,
osoitteeseen taskatja at hotmail.com
Mikäli voittajista ei kuulu viikkoon,
arvon uudet voittajan.
Katja

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Hopearaha paidat


Nimetään nämä nyt vaikkapa "hopearaha" paidoiksi,
silityskalvomaisten hopea pallojen vuoksi.
Kangas on ostettu Oulun Eurokankaasta.

Ajatuksena oli ottaa siskoista pienimmästä vähän joulukortti kuvia,
ja täytyihän tätä varten tekasta jokin uusi joulumekko.
Kaavana on pohjalla OB 4/2014 China girl.
Malli oli sellaisenaan aika leveää tekoa,
kun taas hihaan sai lisätä 5cm pituutta.
Vähän tästä tuli reiluhko vielä,
mutta mielestäni ei ole järkeä ommella
juuri tällä hetkellä täysin sopivaa vaatetta.
Hetken päästähän se onki sitten jo pieni. 

Siskoista toisiksi pienin olisi halunut samanlaisen paitulin.
Olin ostanut kangasta metrin pätkän,
joten ihan samanlaista toista siitä ei tullut.
Pienillä ylimääräisillä hihan ompeleilla
saatiin kuitenkin aikaiseksi käypä peruspaita.
Paidoilla kokoa 110 ja 128cm.









 Ja tänään on viimeinen mahdollisuus osallitua arvontaan!



 

torstai 20. marraskuuta 2014

Joulumekkoset


Joka vuosi havahdun samaan asiaan hieman viime tingassa,
joulukortit.
Mitä päälle, missä, minkälaiset, kenelle lähetetään..
Äh, tuumasta toimeen ja ompelemaan!

Tämän pitsisydän trikoon ostin kesällä alesta ihan näitä varten.
Jotenkin se säväytti herkkyydellään, 
vaikka olikin trikoo kangas.
Kaveriksi laskostelin Ikean pitsiverhoa (2€/m).
Ja olkahörhelöt tietenkin,
näyttävät.

Vielä kun saisi ne joulukorttikuvatkin otettua,
missä ja milloin..
Joka päivä on niin harmaata.
Täytyy kai nauttia joku päivä mummulan valoisuudesta
ja yrittää saada kelvolliset kuvat aikaseksi.

Muutaman sovituskuvankin sain isosiskon päältä.
Mekoista tuli ehkä kokoa liian suuret,
mutta parempi näin päin!






tiistai 18. marraskuuta 2014

Joulukalenteri ja valopallot


Kyllähän kaksi vuotias jo joulukalenterin tarvitsee!
Jos vaikka se aamupala katoaisi nopsaa lautaselta,
kun tällä vähän lahjoisi..
Entäpä sitten tammikuussa, lisää lahjontaa? :)



Puuvillakankaista ompelin nämä 24 kappaletta sukkia.
Ripustinlenkkeinä ontelokudetta
sekä kierrätettyä mustaa laukun hihnaa.
Numerot kirjoittelin kangastusseilla
ja mustiin sukkiin työkalukaupasta saatavalla maalikynällä.
Sukat ripustin tällaiseen viime jouluna Ikeasta ostettuun
metallikuuseen.
Täytyisi kaivaa vähän yläkaappeja
niin saisi kuusi vielä enemmän koristeita ylleen.


Nämä valopallot valmistuivat jo hetki sitten.
Materiaalina harmaa paperinaru sekä kimallelanka.



Mielenkiintoisia nämä led-koristevalot.
Näissä aiemmin valmistuineissa palloissa minulla on Ikean 12kpl valosarja.
Uusiin harmaisiin palloihin laitoin viime vuonna 
Kodin Terrasta ostetun 40kpl valosarjan.
Silmämääräisesti molemmissa sarjoissa on sama valoteho..? :) 
Harmaiden pallojen valot ovat vähän sinertävää laatua, 
mutta eivätköhän ne menettele.

Ja vielä ARVONTA,
enään tämä viikko aikaa osallistua!

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Kullanhohtoiset neuleet


Itselle ja siskolle paidat.
Vähän  nahkatehosteita,
siskon paidassa musta takakappale.
Palalaarin löytöjä tämäkin neulos.
Sen kummemmitta jaarittelematta kuvat,
olkaa hyvät. :)






 Vielä tämän viikon kiusaan teitä muistuttamalla blogissani olevasta arvonnasta!
Osallistumisaikaa on sunnuntaihin saakka!
Vilauttelen tässä vielä arvonnan palkinnot..



Ja osallistumaan pääset TÄSTÄ!

torstai 13. marraskuuta 2014

Peplum-paita


Seinäjoen käsityömessuilta hamstrattu
Paapiin Louhikko-trikoo
pääsi itselle peplum-helmaiseksi paidaksi.
Tämä oli ihana vähän aikuisempi kuosi,
väriltäänkin hieman erillainen.
Aika vähän on markkinoilla mitään trikoisia kuvio kankaita,
joista mielellään ompelee itselle jotain.

Olkapäälle laitoin tekonahasta palaset tehosteeksi,
sekä Kannelin-blogista lainasin tätä 
tekonahalla huolittelu ideaa.
Tuo jotenkin aivan ihanasti särmää vaatteeseen!








keskiviikko 12. marraskuuta 2014

DIY -koristekuuset


Törmäsin Pinterestissä vastaavanlaisiin koristekuusiin,
joita täytyi itsekin sitten kokeilla.




Matonkuteen jämät olisivat tähän hommaan oikein mainioita,
mutta omani valmistin kangas soiroista.

Taittelin pitkulaisia tilkkuja kolminkerroin ja  Ompelin siksakillapäälle.


Isohkoon silmäneulaan pistelin vuoronperään helmen ja kangaslenkin.


Lopuksi solmin juuttinarusta ripustuslenkit.


Muistathan käynnissä olevan ARVONNAN!
Käy ihmeessä osallistumassa
ja olet mukana tavoittelemassa tosi kivoja palkintoja!

tiistai 11. marraskuuta 2014

Lökät Pökät


Viime aikoina olen tehnyt muutaman tosi hyvän neulos löydön
Eurokankaan palalaarista.
Kivan näköisiä neuloksia näkyy laareissa aika harvoin,
mutta nyt minua on onnistanut muutamalla viime käynnillä!

Tätä mustaa hopea langalla raidoitettua neulosta löysin laarista
Oulussa käydessäni 10€/kg reilun kokoisen palan.
Lindexillä oli tytöille tämän tyyppisiä lököhousuja tehty neuloksesta,
joten poimin idean omaan tuote kehitykseeni.
Housuissa on vain sivuilla saumat,
vyötärölle tein muutamia laskoksia eteen ja taakse.






 Ja sitten tämä ihanuus, 
kun yrität saada hämärässä hyviä kuvia
kaksi vuotiaasta ikiliikusta!

Saa nähdä kuinka kauan materiaali pysyy suht siistinä tämän ikäisellä kuluttajalla.
Housuille ei tosin tullut ihan hirveästi hintaa,
joten kestää mitä kestää.

Kannelin-blogissa on meneillään ihana arvonta,
käyppäs katsomassa!

keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Tyttöjen vaatetta ja arvontaan palkintoja!


Ompelin typyköille tällaiset kevyet toppatakit jokin aika sitten.
Materiaalina näissä tikkikangas,
joka on ulkopuolelta froteeta.
Isomman tytön takista tuli harmillisesti ihan valtavan suuri,
olisi varmaan ensi syksynä oikean kokoinen.
Taidampa laittaa myyntiin kirppikselle,
ensi syksynä on kuitenkin jo uudet kujeet..
Pienemmän tytön takki pääsi vihdoin käyttöön,
kun luovuin kaukalopussista.
Jokin pieni peitto pitäisi vielä ommella jalkosen suojaksi.



Tässäpä eiis illan nopeat surautukset,
Ruokalaput.
Meillä ln yksi lahjaksi saatu tämän tyylinen
ja olen todennut sen hyvän malliseksi pikkuisella.
Syöminen kun on vielä vähän opettelua
ja sose tuppaa valumaan kaulaa pitkin..
Ja se tilkkujen käyttö! :)

 


Välillä sitä vain jämähtää johonkin malliin
ja toistaa itseään kerta toisensa jälkeen.
Tämä Ottobren lehdestä otettu malli on sellainen.
Kangas kuin kangas, niin malli näyttää hyvältä.
Vähän helman leveyttä ja mittaa muuttelemalla
saa hieman erilaisia kivoja versioita.
Ja nämä aplikoidut Maijan kuvat..
Toivottavasti en enään kiusaa teitä kovin monella tällaisella!





Kalastaja-bodya aloin kokoamaan kaikenlaisista paloista
ja huomasinkin sen käyvän yhteen tämän Metsolan froteen kanssa.
Setillä kokoa noin 74cm.
Ompelumerkitkin voi ommella molemmin puolin potkareita,
jos mieli tekee.. :)





Lupasin arvontaan lisää palkintoja,
kun lukija määrä on 50.
Siltähän se luku nyt näyttää.
Siispä lisään blogini arvontaan palkinnoiksi
Kaksi palaa ihanaa Paapiin kangasta!
Käy ihmeessä ilmoittamassa itsesi mukaan,
mikäli et ole tätä vielä tehnyt!