maanantai 22. joulukuuta 2014

Siksak -mekkoset


Valmistuihan nämä jouluksi!
Itsessään mekot ovat olleet jo 
monta monta viikkoa valmiina,
mutta tämä raglansauman halkio 
aiheutti todellista päänvaivaa.
 
Alunperin minulla oli ajatuksena
laittaa tähän näppärit,
mutta en saanut minkäänlaisia pysymään
kaksinkertaisessa paksussa velourissa.
Näpinlävetkin tuli ommeltua,
mutta ei tullut hyviä.
Liekö materiaalin paksuus tässäkin syynä.
Sen jälkeen inspiraatio oli jo hukkateillä.
Jos menee pieleen, 
niin olkoot siellä!

Äiti sitten ehdotti satiininauhaa,
eipä ollut moinen tullut itsellä mieleen!
Nauhalla sain hyvin piiloon
pilalle menneet napinlävet ja näppärin reiät.
Voisihan sitä laittaa ihan trikoo vaatteeseenkin
vähän hohtoa tällaisilla solmimisnauhoilla..

Vanhempi typykkä ei oikein ollut kuvaustuulella,
joten mannekiinina toimi meidän "pikku vauveli".






Joulukin tulee taas ihan varkain,
kaksi yötä.
Ihan hirveästi en ole joulua laittanut,
joitain pikku juttuja.
Muutama koriste, valoja, joulukukkia.
Sitten ensi vuonna uudessa kodissa enemmän,
ommellaan verhokangaskin ikkunaan asti.
Kuitenkin olisi ollut väärän mittainen sinne!

Muutamia lahjoja olen ommellut,
paljon vähemmän kuin ajattelin.
Onneksi joulu ei tule siitä lahjojen määrästä.
Tuntuu että meidän syksy on jokseenkin ollut
aika hektistäkin,
kaikkine lasten sairasteluiden ja rakentamisen kanssa.
On hyvä ihan vain olla perheen kanssa yhdessä,
kiireettä pysähtyä joulun sanoman äärelle.
Nähdä lasten ilo ja riemu.
Olla onnellinen tässä ja nyt.




2 kommenttia:

  1. Kauniin jouluinen mekko, vaikka oikein hyvinhän tuota voi pitää ihan mihin vuodenaikaan tahansa. Hyvin sopivat nuo solmimisnauhat tuohon. Aivan kuin olisi siihen suunniteltu ihan alunperinkin.

    Rauhallista ja ihanaista joulunaikaa Sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  2. Voi kun sievää! Ihanaa joulun aikaa sinulle ja perheellesi <3

    VastaaPoista

Kiitos kivasta kommentista! <3