lauantai 31. tammikuuta 2015

Päivän saldo


Tämän päivän saldo näyttää tältä.


x2



x3

Muunmuassa nämä ovat huomenna huutokaupattavana
facebookin ommeltujen vaatteiden kirpputorilla.

Jospa sitä ensi viikolla saisi jotai aikaiseksi omillekkin muksuille,
vielä näyttää kuitenki kaapissa jotain olevan. :)

Viikonloppuja!

maanantai 19. tammikuuta 2015

Tosi helppo ja nopea tupsun ohje


Tuunaa oma piposi oman värisellä tupsulla!

Tarvitset alla olevat tarvikkeet.
Sakset, puuhaarukka ja villalankaa.


Puuhaarukan ympärille kieputellaan lankaa,
kierrä niin että saata pujotettua vielä erillisen langasn haarukan rei´istä.


Tässä reiät uhkaavat jo mennä peittoon,
mutta langan pujotus onnistuu vielä hyvin.


Mitä enemmän kierrät lankaa kapustan ympärille,
sitä paksumman ja tuuheamman tupsun saat.
Myöskin kapustan leveys vaikuttaa asiaan.
Minulla oli käytössä aika kapea puuhaarukka,
joten tupsustani ei saanut hirveän isoa.

Kun kierroksia on tarpeeksi,
pujota erillinen lanka haarukan piikkien välistä,
kiristä todella kovasti ja solmi yhteen.
Tähän on hyvä jättää pitkät solmimis nauhat,
koska kiinnität tupsut samaisilla nauhoilla pipoon.


Tupsun voi irrottaa haarukasta.
Kannattaa kiertää solmimisnauhaa vielä muutaman kerran
tupsun ympärille ja tehdä todella tiukat solmut.
Sen jälkeen leikataan saksilla lenkit auki
molemmin puolin.


Kas, näin.
Tupsu on aika toispuoleinen,
kuten kuvasta näkyy.


Tupsua voi muotoilla saksilla haluamansa muotoiseksi,
itse yritin tehdä mahdollisimman pyöreän.


Mikäli haluat tehdä todella ison tupsun,
voit laittaa kaksi kapustaa vierekkäin 
ja kiertää langan niiten ympärille.
Solmimisnauha menee tällöin kapustojen välistä.
Itse tein alla olevan pinkin tupsun tähän tyyliin.



Lisäilen nyt näitä uusia pipoja myös omaan kauppaani,
käy katsomassa!
Kuten huomaat omalla tupsulla piposta saa ihan oman näköisensä.


lauantai 17. tammikuuta 2015

Paapiin neuloksia


Olinkin jo ehtinyt vähän kaipailla
jotain ihania neuloksi tälle talvea.
Paapiiltahan ne sitten tulivat!
Ja aikamoisia,
sanon minä.
Olen ihan myyty!
Mustaa, valkoista, harmaata..

Ensiksi omille muruille jotain pehmeää ja lämpöistä.

Vasemmalla musta-valkoinen sulkapaita.
Suora malli, takaa hieman pidempi.
Oikealla musta-valkoiset kolmio leggarit.
Ja tietysti tyylikkäät pipot.




Pikku-Kirpulle lökät pökät samaisesta musta-valkoisesta.


Harmaa-valkoisesta sulasta halusin tehdä pikkuiselle jumppiksen.
Ihan pojan näköinen ei voinut olla,
joten piristin vähän vaaleanpunaisilla tehosteilla.
Kokoa tällä 74/80cm,
menee sitten vähän keväämmälläkin autoillessa.





Ja kauppaankin näitä kuoseja on tulossa,
ei hätää!
Kunhan vain ompelija pääsee vauhtiin 
niin ainakin ens alkuun ihania pipoja.


Voit varailla näitä myös ennakkoon sähköpostilla 
tai facebookissa.

maanantai 12. tammikuuta 2015

Kiikkuvat pussihelmat


Näitä pussihelmaisia olen jo tälle syksyä ja talvea ommellut,
Mutta aina vain malli jaksaa ihastuttaa.
Ainakin minua. :)

Tästä Paapiin keinuvasta Siiri kankaasta
olen ommellut jo useampia metrejä myyntiin,
mutta omat typykät olivat vielä ilman.
Siispä tuumasta toimeen!


Tähän kuosiin on kiva yhdistää erillaisia musta-valkoisia leggareita.
Värisävyt kävivät kivasti yhteen näiden herkullisten helmien kanssa.
Helmet ovat paikallisen Helmellin valmistamat.







Tässä myöskin muutamia asiakkaille lähteneitä tilaustöitä.
Kaivattaisko teillä vaatekaapin täytettä
jostain alla olevista kuoseista?
Laitappas tilausta sähköpostilla tai Facebookissa viestiä!




Osa kuvista on puhelimella napsittuja,
ethän pahastu laadusta. :)

lauantai 10. tammikuuta 2015

Juhlan tuntua


Tänään ilmassa oli juhlan tuntua,
vietimme kahden ihmisen tärkeää päivää.

Tännehän se nakki taas napsahti,
kakkuja ja kampauksia.
Mukavia juttujahan nämä on!

Nuttura.
Täytekakku.
Mustikka-valkosuklaahyydyke kakku.
Keikautettu kinkkuhyydyke kakku.







Ensi viikko on ompelu-viikko! 
Mukavaa viikonloppua!

Katja

keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Dalmatialaiset


Tämä Vimman joustocollege
taipui teineille vähän tunika mallisiksi paituleiksi.
Mallina sama kuin tässä Jemma-tunikassa.
Etukappaleeseen tein tuollaisen hauskan kaarrokkeen sivuun,
jonka ansiosta sain sitten saumoihin upotettua taskut.
Tämä on mielestäni kätevä tapa,
päälle tikatut taskut kun tuppaavat ajan saatossa tehdä reiät kankaaseen.

Taskun reuna, pään- ja kädentiet ovat huoliteltu tekonahalla.
Helmaan ompelin kuminauhan,
jonka sitten käänsin kolmipiste-siksakilla nurjalle,
näin sain vähä pussihelmaista vaikutelmaa paitoihin.









torstai 1. tammikuuta 2015

Vanish kokeilu -Buzzador


Pääsin kokeilemaan Buzzadorin kampanjassa Vanish -tuotteita.
Joltain osin Vanish on ollut jo minulle tuttu,
mutta tahran poistossa en sinänsä ole heidän tuotteitaan käyttänyt.

Tämän näköisen paketin sain kotiini reilu kuukausi sitten
ja onhan tullut kokeiltua näitä mitä omituisimpiin tahroihin!


Vasemmalla oleva Power Gel on ollut kovassa käytössä.
Olen pyyhkäissyt sitä tahroihin ihan tuoreeltaan,
mustikka sotkuun huuhtaisu ja Power Geliä päälle.
Muutaman päivän päästä pesukoneeseen
ja hyvin on puhdistunut.

Meillä on ruokapöydässä vahakangasliina,
ei sitä muovimaista materiaalia vaan enemmän tavallisen kankaan oloinen.
Liina on varsinkin tyttöjen ruokapaikan kohdalta monesti aika hirveän näköinen.
Kahvi, marjat ja soseet lähtevät tästä huonosti pois,
erityisen hankala on lasten soseistä löytyvä spagetti.

Annoin tahrojen jäädä ruokailun jälkeen paikalleen,
liattelin liinaa viikonverran.
Pesupäivänä levittelin Vanish Power geliä tahrojen päälle
ja annoin vaikuttaa noin tunnin verran.
Tämän jälkeen laitoin liinan koneeseen 40 asteen hienopesuun,
pesuaineeksi laitoin yhden mitallisen valkoista Vanish Oxi Actionia.
Katsokaapa minkänäköisenä liina tuli koneesta!

Ennen


Jälkeen

(kuvassa puunvärinen pöytä kultaa valkoisesssa kohdassa läpi)

Paketissa tuli lisäksi valkoinen silkkimäinen liina,
joka oli tarkoitus sotkea ja yrittää saada puhtaaksi.
Sotkin liinaa eri ruoilla ja mustekynällä
ja heitin samaan vahaliina pyykkiin ilman sen kummepia liotteluita tai aineita.
Puhtaasta liinasta minulla ei valitettavasti ole kuvaa,
mutta liinaan jäi aioastaan tomaatista ihan hento puna.



Nämä tyttöjen paidat värjääntyivät ikävästi heti ensimmäisessä pesussa.
Kankaan punainen väri levisi valkoisiin sydämiin,
jonka seurauksena meillä olikin sitten vaaleanpunaisia sydämiä.
Liotin paitoja Valkoisessa Vanish Oxi Action -kylvyssä yön yli
(5l vettä ja 1 mitta jauhetta).
Seuraavana aamuna laitoin samaisen jauheen kanssa pesukoneeseen.
Täytyy myöntää että vaaleanpunaiset osat valkaistuivat jonkin verran.
Alla olevat kuva on liotuksen jälkeen otettu.

 
Ennestään minulle on ollut tuttu tällainen 
Vanishin tekstiileille tarkoitettu suihke.


Olen käyttänyt tätä esimerkiksi kangassohvan ja auton penkkien puhdistukseen.
Suihkaisui tahraan, hetken vaikutus aika
ja märällä luutulla pyyhintä.
Ei jätä läikkiä ja puhdistaa todella monet tahrat!

Tämmöistä tällä kertaa. :)