torstai 2. heinäkuuta 2015

Kesähatut


Kesäneidot olivat vailla hellehattuja.
Ottobre 3/2015 hatun kaava pääsi testaukseen.
Kaavan hatussa lierin reuna oli piparkakun mallinen,
muokkasin tämän suoraksi ja hieman pidensin.
Silitin lierin molempiin kappaleisiin
tukikappaleet.
Tukikangas oli ilmeisesti hieman liian ohkaista,
koska tuntui että lieri jäisi lörpättämään.
Halusin ehdottomasti että nämä ovat 
sellaiset jäykät ja tukevat,
joten silitin vielä väliin 
ohuen puuvillan kaksipuolisen tukikankaan kanssa.

Malli ei ollut ehkä aivan sitä mitä hain.
Hattu osa on vähän liian lyhkänen minun makuun
ja lierikin olisi saanut olla sellainen suorempi,
tulee vähän kalastaja-fiilis. :)

Taitoin lipan yhdestä kohdasta ylöspäin,
jolloin tilanne oli heti parempi.
Koristeeksi ompelin tuollaisen ruusukkeen
tekonahasta ja frilla-kankaasta.

Tekisi mieli vähän muokkailla kaavaa
ja kokeilla tehdä vielä toiset,
vähän paremman malliset.
Nämä oli muuten yllättävän nopeita tehdä!





 

16 kommenttia:

  1. Kivat! Minä tein siitä samasta lehdestä sen toisen lierihatun. Pitääpä kokeilla tätäkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietiskelin näiden kahden hatun välillä, muistaakseni tässä kokeilemassani mallissa oli sopivasti molemmille tytöille koot. Toinen hattu taisi lähteä vähän isommasta koosta. Kiitos kommentistasi. :)

      Poista
  2. En kyllä yhtään muista tuota kaavaa lehdestä ja nyt tuo lehteni onkin lainassa.. Kivat hatut, ruusuke sopii tosi kivasti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurkkaappas kun saat lehden takaisin. :) Kiitos Raisa P!

      Poista
  3. Tämä onkin kolmas blogi jossa törmään lierihattuihin lyhyen ajan sisällä. Pidän näistä ja ruusuke on ihana lisä hatuissa. Minunkin pitäisi tehdä tällainen. Tosin itselleni ja töissä pihalla pidettäväksi. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin huomasin että lämpö on laittanut hellehattujen tekijät liikenteeseen. :) Olen myöskin mietiskellyt itselle hatun tekoa, vinkkaappas jos jostain tulee hyvä kaava vastaan. :) Kiitos Oman näköinen!

      Poista
  4. Ihanat lakit:) Pitäisiköhän meidän neiti tuollaista:) Olisi kyllä kiva tehdä. Joskus olen hänelle tehnytkin lierihatun ja se olikin tosi kiva:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kanneli, olin haistelevinani että melkein "meidän" kolmasluokkalainen pitäisi myös hattua jos sellainen tehtäisi. :)

      Poista
  5. Tutustumassa uusiin blogiystäviin! Olet etevä käsistäsi! Seuraillaan! -Ride-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ride, oli kyllä mukava tavata! Istahdan joku ilta rauhassa alas ja ihailen sinun kauniita kuviasi blogissa. :)

      Poista
  6. Ihanan mallinen lierihattu! Näyttäisi myös hyvin suojaavan niskaa ja kasvoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidensin tosiaan vähän tuota lieriä, ja ajattelin ensin sen olleen virhe. Sen ansiosta tämä kuitenkin suojaa hyvin juuri niskaa ja kasvoja. :) Kiitos Eerika. :)

      Poista
  7. Minusta nämä ovat todella suloiset hatut. Koristeet tuovat ihanan ilmeen hattuihin. Tuollainen pidempi lieri on niin hyvä auringonsuoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytössä nämä ovat kyllä olleet lierinosalta hyvät, seuraaviin pidennän vain hiukan hattuosaa ja pienemmälle laitan solmimisnauhat leuan alle. :) Kiitos Hanna Mi!

      Poista

Kiitos kivasta kommentista! <3