sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Makramee -seinävaate


Innostus, epäonnistus, 
innostuksen lopahdus,
uudelleen inspiroituminen,
niskasta kiinni ja valmiiksi.
Tästähän tulikin kiva.


Joskus käy näin. 
Aloin solmeilemaan tätä
olohuoneen isolle harmaalle seinälle.
Jonkun verran solmeiltuani,
totesin että tämä on aivan liian kapea 
ajatellulle paikalle.
No sitten lopahti se innostus. :)

Inspiroiduin uudelleen,
kun keksin että tämä olisi sopiva
vanhempieni saunamökkiin.
Valmiille seinävaattelle läytyi toistaiseksi 
sopiva paikka tuosta käytävän päädystä.

Materiaalina tässä on Lankavan Paula punoskude,
joka on sellainen paksu kengännauhan näköinen.
Seinävaatteille löytyy todella vähän valmiita ohjeita mistään,
joten sovelsin ja suunnittelin päässäni
minkälaista solmua laitan seuraavaksi.


Ihan tällä perinteisellä tasosolmulla
saa kivannäköistä aikaiseksi,
kun tekee jotain kuvioa
ja jättää välillä narun ihan vapaaksi.
Googlettamalla löytyy hyviä ohjeita
noiden solmujen tekoon.

työtä suunnitellessa pohdin
kuinka pitkiä naruista pitäisi leikata aluksi.
Näin jälkikäteen voisi antaa karkean arvion,
että narun täytyy olla suorana noin kolme kertaa
niin pitkä kuin valmiin seinävaatteen korkeus.
Riippuen kyllä todella paljon solmujen määrästä,
mutta esim tämän tyyppiseen jonka itse tein.
Jos on ajatus tehdä runsaasti kuvioita 
solmuilemalla työn keskiosaan,
kannattaa laittaa näille naruille hieman enemmän mittaa.

Pitkään myös mietin kuinka tätä on järkevin työstää,
tasona lattialla/pöydällä vai roikkuvana.
Jossain vaiheessa keksin 
että laitoin S-koukun tuohon ripustustangon keskelle
ja näin sain työn välioveen roikkumaan.
Tasona näin iso työ on aika haastava tehdä.

Ja hartiaystävällistä tämä ei tottavie muuten ollut!
Vuoroilloin tätä ja maton virkkausta,
tiedätte varmaan kokemuksesta
minkälaiset on hartiatuntemukset sen jälkeen... 

 

torstai 17. marraskuuta 2016

Parachute -kaava


Hei piirsin kaavan,
jota aijon käyttää 
monen monen monen monta kertaa vielä!
Nimittäin uusin Ottobre 6/2016 yllätti
juurikin tällä Parachute kaavalla. 
Aivan ihana, 
hyvät mittasuhteet
ja vastaa kokoaan,
voisi melkein sanoa että täydellinen.


Tein tässä sellainen mokan,
että unohdin jättää helmaan käännösvaran.
Tästä syystä kanttasin helmalla,
ja kas kummaa virhe kääntyi voitoksi.
Kantin ansiosta helma ei laskeudukaan niin hyvin
ja "pönköttää" tuollaa ihanasti.
 



Samaan kaavaan istui myös Myyry karkkikeppiensä kanssa.


Tässä pidensin helmaa noin 10cm,
saattaen sen ns mekkomittaan.
Ja helmaan kantti,
jotta vähän hulmuaisikin. :)

 

Talvista viikonloppua!


 

maanantai 14. marraskuuta 2016

Kahvipussi kierrätystä


 Kahvipaketteja on vuosien saatossa 
kierrätetty varmasti tavalla jos toisella! 

Tällä kertaa uusiokäyttäjä
on prinsessa takkutukka.




Molempiin on laitettu hieman vanua täytteeksi,
jotta lopputulos on vähän muhkeampi.


 Näitähän voi tehdä useampia ja erimallisia..


Paapiin mustikkainen


 Pienimmäiselle prinsessalle
olen ommellut todella vähän mitään.
Kolmas tyttö,
suvun muiden tyttöjen keskellä
perii aika paljon tavaraa muilta.
Ompeleva äiti, mummu ja isotäti ( :D )
takaavat sen että jotain kierrätettyä 
vaatettakin löytyy kaapista varmasti.

Tämä meidän mussukka 
on myös ollut oikeasti 
tosi vähän vaatteita sotkeva ihminen.
Ollaan selvitty ilman pulautuksia
ja ryömimäänkin lähdettiin muita myöhemmin,
joten aika siistinä on pysytty pitkään.

Paapiin laareja lähdin tonkimaan 
tämän ihana kankaan toivossa
ja pikku palan löysin.


 Kaveriksi samaisen firman collegesta
housut pitsilahkein.



Jotenkin tuntuu että päivät menevät ohi,
sen kummempaa aikaan saamatta.
Tai no puhdasta pyykkiä, likaista pyykkiä,
kausivaatteita ylös ja toiset alas.
Siivousta ja raivausta.
 
Kyllä se tästä kuulkaas 
lähtee taas uuteen nousuun. ;)

perjantai 4. marraskuuta 2016

Visukintun lasikupu


Tiiättekö niitä ihania lasikupuja,
joita näkyy joka sisustuslehdessä?
On laitettu sisälle kaktusta
tai muuta ajanhenkeen sopivaa krääsää.
Sellaisen perään olen monesti haikaillut,
mutta kun ei vanha visukinttu raaski..

No, tänään olisin taas tarvinnut sitä,
mutta kun ei ole niin ei ole.. 

Kaivelin mieleni sopukoita,
muistellen missä kaapissa on mitäkin romua,
kas kummaa löytyihän se!

Iso maljakko ja sille "lautanen",
visukintun lasikupu.


Tänne virittelin jouluvalot sisälle,
tai pitäisikö vielä sanoa tunnelma valot.



Rauhallista pyhäinpäivän iltaa! 


Iso virkattu matto


Lähes kirjaimellisesti
verta, hikeä ja kyyneileitä.
On virkattu ja purettu,
useamman kerran.
Ja vihdoin se on lattialla! <3



 Halkaisijaltaan matto on 185cm.
Tähän kului noin 9 rullaa (1kg/rll) Esteri -kudetta,
8 nro koukulla virkaten.


 Onko Esteri teille tuttu juttu?
Eli 100% polyesteri kude,
tasalaatuinen, valmiiksi rullalla,
huomattavasti kevyempi kuin puuvillakude.

Toisiksi paras juttu on se että tämän voi pestä 60 asteessa!
Kuivuu ihan älyttömän nopeasti,
ei tarvitse päiväkausia käännellä pesuhuoneen lattialla
ja miettiä homehtuuko ennenkuin on kuiva.

Ja se paras juttu, jonka olen kuulut aika vasta.
Tämä soveltuu ulos!
Ei kuulema homehdu.
Kuvitteleppas joku ihana iso pitsimatto
terassin nurkkaan,
lupaan kokeilla ensi kesänä. :)


 Joulu sen kuin lähenee,
fiilikset tästä matosta on niin korkealla
että annetaan joulunpunaisen pysyä vielä poissa.